Boa Tarde Amigos,

"Tia Saana" (kuten lapset tyopaikalla minua kutsuvat) alkaa kotiutua mukavasti paivittaiseen elamaan Maputossa, varsinkin kun kuulee loskakeleista sielta puolen pallon laitaa... :) Olen nauttinut viime paivat auringonpaisteesta ja kesan tuoksuista. Kaikkein kuumin kausi alkaa olla ohi ja maa valmistautuu syksyn ja talven tuloon. Ilma alkaa toisin sanoen muistuttaa suomen kesan kuumimpaa kautta... Sadetta on saatu sopivasti ja aamulla maa on kasteessa. Yolla voi vetaa peiton korville, mutta pimea tulee yha aiemmin.

Elina lahti suomeen ja minakin sain oman huoneen, jos siita jotakin positiivista haluaa loytaa. Aika taalla kulkee pienissa jaksoissa, tosin paiva kerrallaan. Ihanaa kun on laheisia tulossa kaymaan ja nakemaan tata todellisuutta, odotan kovasti. Jos valilla tuntuu koti-ikava tai joku muu painavan mielta maahan on ihana ajatella, etta nyt tama loppupuoli ajasta tayttyy toinen toistaan jannittavimmilla jutuilla ja "harjoittelu" alkaa tuottaa tulosta. Tyoharjoittelu on lahtenyt kayntiin, matkoja naapurimaihin ja pohjoisempaan mosambikiin on tiedossa, uusia ihmisia tulossa Maputoon ja omia tarkeita ihmisia kylaan, oma projekti alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja kun alkaa tuntea enemman maata ja ihmisia huomaakin elavansa siina itse mukana. Enaa ei ihmisten tuijotus ja huomio tunnu kovin ahdistavalta, mika voi johtua myos omasta tavasta suhtautua heihin tai yksinkertaisesti tutuksi kayneesta naamasta ja rusketuksesta.

Tanaan paikallisten opiskelijoiden kanssa keskusteltiin pitkaan perhekasityksesta taalla ja siella. Meilla on siella ihan hirmuisen hyvin asiat, etenkin meilla naisilla. Toisaalta, taalla vanhukset asuvat lastensa kanssa ja ihmisista pidetaan huolta. Lapsia kasvatetaan koko kylan voimin ja toisista todella valitetaan. Tyokaveri sanoikin, etta ihmiset taalla ovat hyvin onnellisia, vaikkakin kovin koyhia. Taalla koyhyys on niin todellista etta voi vain ihmetella milla paikalliset pystyvat elamaan. Itse joudun oman valkoisen nahkani kanssa ristiriitaan kun kerjalaiset tulevat pyytamaan rahaa. olen joskus antanut banaania tms, mutta yleensa sita vain kulkee katse jossakin kaukaisuudessa ohi.. ikuinen ristiriita. toisaalta voi selitella itselleen etta on parempi pitaa kukkaro piilossa kuin alkaa kaivaa kolikoita... kaikella on niin monta puolta.

Olen taas loytanyt ihania paikkoja: tanaan "eksyimme" Intian valtameren varrella ihanaan aidattuun puistoon. Istuimme puistonpenkilla ja soimme totterojaateloita ja mietimme tiinan kanssa elaman kulkua. Ihmeellista etta nyt ollaan taalla. Toisaalta taalta pitaa lahtea ja toisaalta haluankin, mutta alussa ikuisuudelta tuntuvat viisi kuukautta alkavat tuntua vain lyhyelta katsaukselta tahan kulttuuriin. Loysimme myos ihanan second hand -shopin, jossa myydaan puoliviallisia merkkituotteita lasten hyvaksi.  Odotan kovasti viela kun paasen tyokaverini kanssa ompelijalle. kankaat ovat ihanan varikkaita!

Huomenna on Mosambikissa naisten paiva, jolloin on toista vapaata.  Lahdemme aamulla paikallisten ystaviemme kanssa bussilla Xai-Xaihin, 200km pohjoisessa sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Odotettavissa on paikallista elamantapaa ja rantalomaa yhden viikonlopun verran.
Kylla odotan jo suomalaistakin elamantapaa, saunaa ja grillimakkaraa (sellaista sopivan palaneeksi paistettua), valoisia oita ja niin paljon muutakin! irtokarkkeja, juustoja, ystavien tapaamista...

Sain muuten kesatoita! Hienoa, ettei tarvitse taalta kasin haeskella...

Halauksin, Saana