Boa Tarde Amigos,
"Tia Saana" (kuten lapset tyopaikalla minua kutsuvat) alkaa kotiutua
mukavasti paivittaiseen elamaan Maputossa, varsinkin kun kuulee
loskakeleista sielta puolen pallon laitaa... :) Olen nauttinut viime
paivat auringonpaisteesta ja kesan tuoksuista. Kaikkein kuumin kausi
alkaa olla ohi ja maa valmistautuu syksyn ja talven tuloon. Ilma alkaa
toisin sanoen muistuttaa suomen kesan kuumimpaa kautta... Sadetta on
saatu sopivasti ja aamulla maa on kasteessa. Yolla voi vetaa peiton
korville, mutta pimea tulee yha aiemmin.
Elina lahti suomeen ja minakin sain oman huoneen, jos siita jotakin
positiivista haluaa loytaa. Aika taalla kulkee pienissa jaksoissa,
tosin paiva kerrallaan. Ihanaa kun on laheisia tulossa kaymaan ja
nakemaan tata todellisuutta, odotan kovasti. Jos valilla tuntuu
koti-ikava tai joku muu painavan mielta maahan on ihana ajatella, etta
nyt tama loppupuoli ajasta tayttyy toinen toistaan jannittavimmilla
jutuilla ja "harjoittelu" alkaa tuottaa tulosta. Tyoharjoittelu on
lahtenyt kayntiin, matkoja naapurimaihin ja pohjoisempaan mosambikiin
on tiedossa, uusia ihmisia tulossa Maputoon ja omia tarkeita ihmisia
kylaan, oma projekti alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja kun alkaa tuntea
enemman maata ja ihmisia huomaakin elavansa siina itse mukana. Enaa ei
ihmisten tuijotus ja huomio tunnu kovin ahdistavalta, mika voi johtua
myos omasta tavasta suhtautua heihin tai yksinkertaisesti tutuksi
kayneesta naamasta ja rusketuksesta.
Tanaan paikallisten opiskelijoiden kanssa keskusteltiin pitkaan
perhekasityksesta taalla ja siella. Meilla on siella ihan hirmuisen
hyvin asiat, etenkin meilla naisilla. Toisaalta, taalla vanhukset
asuvat lastensa kanssa ja ihmisista pidetaan huolta. Lapsia kasvatetaan
koko kylan voimin ja toisista todella valitetaan. Tyokaveri sanoikin,
etta ihmiset taalla ovat hyvin onnellisia, vaikkakin kovin koyhia.
Taalla koyhyys on niin todellista etta voi vain ihmetella milla
paikalliset pystyvat elamaan. Itse joudun oman valkoisen nahkani kanssa
ristiriitaan kun kerjalaiset tulevat pyytamaan rahaa. olen joskus
antanut banaania tms, mutta yleensa sita vain kulkee katse jossakin
kaukaisuudessa ohi.. ikuinen ristiriita. toisaalta voi selitella
itselleen etta on parempi pitaa kukkaro piilossa kuin alkaa kaivaa
kolikoita... kaikella on niin monta puolta.
Olen taas loytanyt ihania paikkoja: tanaan "eksyimme" Intian valtameren
varrella ihanaan aidattuun puistoon. Istuimme puistonpenkilla ja soimme
totterojaateloita ja mietimme tiinan kanssa elaman kulkua. Ihmeellista
etta nyt ollaan taalla. Toisaalta taalta pitaa lahtea ja toisaalta
haluankin, mutta alussa ikuisuudelta tuntuvat viisi kuukautta alkavat
tuntua vain lyhyelta katsaukselta tahan kulttuuriin. Loysimme myos
ihanan second hand -shopin, jossa myydaan puoliviallisia
merkkituotteita lasten hyvaksi. Odotan kovasti viela kun paasen
tyokaverini kanssa ompelijalle. kankaat ovat ihanan varikkaita!
Huomenna on Mosambikissa naisten paiva, jolloin on toista
vapaata. Lahdemme aamulla paikallisten ystaviemme kanssa bussilla
Xai-Xaihin, 200km pohjoisessa sijaitsevaan pikkukaupunkiin.
Odotettavissa on paikallista elamantapaa ja rantalomaa yhden
viikonlopun verran.
Kylla odotan jo suomalaistakin elamantapaa, saunaa ja grillimakkaraa
(sellaista sopivan palaneeksi paistettua), valoisia oita ja niin paljon
muutakin! irtokarkkeja, juustoja, ystavien tapaamista...
Sain muuten kesatoita! Hienoa, ettei tarvitse taalta kasin haeskella...
Halauksin, Saana
torstai, 6. huhtikuu 2006
Kommentit